20.2.2015

Virtahepo ja talitintti (ideoiden synnystä)

Uusi romaanikäsikirjoitus on työn alla, mutta päähäni tulvii jatkuvasti myös raapaleita. Arvelen, että jotain tekemistä on lisääntyvällä valolla. Luovaa energiaa tuntuu hohkaavan jokaisesta pienestäkin raosta.

Minua kiehtoo tapa, jolla nämä pienet, sadan sanan mittaiset tarinat löytävät luokseni. Joskus ympärillä käydystä keskustelusta tipahtaa syliini yksittäinen sana, joka iskee saman tien kipinän ja alan miettiä entä jos, mitä tämä voisi tarkoittaa, mitä sanan tarinapuolella piilee. Sitten syntyy raapaleidea, ehkä kokonainen raapale tai sitten koko juttu jää vain kellumaan ajatuksen tasolle.

Raapaleantologioiden julkkareissa tiistaina kirjoitettiin pikaraapaleita: heiteltiin toisillemme sanoja, joista piti kirjoittaa tilaisuuden aikana raapale. Tämä oli hauska kokemus! Sain sanaksi "virtahepo". Inspiraation ja yksityiskohtien löytämiseksi lukaisin nopeasti virtahevoista kertovan Wikipedia-sivun. Aikaa ei ollut liiemmälti vaihtoehtojen pallotteluun, oli seurattava ensimmäistä ideaa, joka mieleentyi.

HIPPOPOTAMUS AMPHIBIUS 
"Viisikymmentä on nyt tekeillä."
Kuuntelin herra Godroun selostusta puolikorvalla. Huomioni oli kiinnittynyt tilaustyömme lopputuotteeseen. Kahden ihmisen istuttava erikoisvalmisteinen Hippopotamus amphibius kiilteli konehallin valoissa. Se lepäsi testialtaassa ruskea metallipinta vettä valuen.
"Olemme hakeneet inspiraatiomme aidoista virtahevoista", herra Godrou jatkoi. "Lyömättömiä elukoita, uskottehan. Mälsä juttu se sukupuuttoon kuoleminen."
"Onneksi yhtiö oli osannut varautua", vastasin.
"Olemme saaneet ne täydellisesti esikuvansa kaltaisiksi." Godroun silmät hehkuivat. "Paras ominaisuus on niiden omasyntyinen voiteluöljyntuotto. Virtahevot erittivät nestettä, joka toimi niiden aurinkovoiteena. Tutkijamme onnistuivat manipuloimaan sen..."
"Hetkinen, sanotte siis näiden olevan täysin virtahepojen kaltaisia?"
"Kyllä."
"Myös yhtä aggressiivisesti reviiriään puolustavia?"
"Niin, no..."
"Ja te aiotte lähettää viisikymmentä rauhanturvatehtäviin?"

En tiennyt ratkaisevaa viimeistä sanaa ennen kuin kirjoitin sen. Huikeaa! Taas kannatti luottaa intuitioon ja piilotajuntaan.

***

Aina raapale ei kypsy sanasta.

Istuin aamukahvilla keittiössä ja katselin pihapuuta. Talitintti lennähti oksalle. Ihastelin sen upean keltaista sulkapukua. Ja pam! Yhtäkkiä mielessäni oli raapale, ihan noin vain, kokonaisena. Kirjoitin sen ylös. Mistä idea tuli? Olen minä ennenkin ikkunastani talitinttejä katsellut.

Ystävänpäivänä julkaistu Toisilleen luodut -raapale kypsyi melko pitkään ajatusten takamailla. Minulla on ystävä, joka rakastaa kaneja, mutta ei voi sellaista kiireisen elämäntyylinsä vuoksi ottaa. Minulla on toinen ystävä, jolla on kani. Kumpikin asuvat yksin. Mieleeni juolahti, että hehän olisivat täydelliset toisilleen, ainakin tässä mielessä. Sitten aloin ajatella, mikä kaikki voi estää kahta ihmistä kohtaamasta. Kun asutaan kaupungissa, ympärillämme on aina seiniä. Ne erottavat meitä. Emme välttämättä tunne naapuria lainkaan. Näistä aineksista se sitten lähti. Kaneista, seinistä, kohtaamattomuudesta ja siitä, että me voimme jakaa saman todellisuuden mutta elää eri tiloissa, seinien erottamana.

Ideat ja tarinat, ne yhtä lailla elävät meissä ja meidän keskuudessamme. On vain kyettävä liudentamaan seinät, jotka estävät meitä kohtaamasta.

2 kommenttia:

  1. Minulla on hiukan eri tapa ideoisa raapaleita. Lähden liikkeelle jostain abstraktista ideasta, jonka sitten muotoilen konkreettiseen muotoon raapaleeksi. Esimerkiksi seuraava raapale lähti siitä, kun mietin animistisen ja tieteellisen maailmankuvan eroja ja tulin siihen tulokseen, että animisti ei välttämättä uskoisi tieteellisten kokeiden toistettavuuteen.

    Raudan väki

    Seppo Raunappi oli unohtanut tikarinsa ahjon reunalle. Kun hän tikarin jäähdyttyä tutki sitä, hän huomasi, että siitä oli tullut vähemmän hauras kuin tavallisesta karkaistusta teräksestä. Hän päätteli, että jos karkaistua terästä lämmittää jonkun verran ja antaa jäähtyä hitaasti, saa ihanteellista terästä.

    Raunappi ottikin koepalan teräksestä ja alkoi karkaista sitä tarkoituksenaan toistaa tikarin käsittely.

    Raudan haltijat tarkkailivat Raunapin toimia nyrpeinä. Kyllähän he mielellään auttoivat seppää valmistamaan taidokkaita teräsesineitä, mutta että koepalaa. Eihän koepalasta tulisi tarvekalua, vaan aivan turha möhkäle. Ei, he eivät pelaisi yhteen.

    Raunappi nosti savuavan koepalan kylmävesisaavista. Kummallista, se ei ollut karaistunut, vaikka hän oli tehnyt kaiken kuten tavallisesti.

    VastaaPoista
  2. Monia tekemisen tapoja löytyy! Kiitos raapaleesta. :)

    Yksi yleisimpiä kirjailijalle esitettäviä kysymyksiä on "mistä saat ideasi" tai "mistä tarinasi syntyvät". Ei ole mitään helppoa vastausta, joka pitäisi kutinsa jokaisen tarinan kohdalla. Sama maailma ympäröi meitä kaikkia, mutta jokaisella on silti oma maisemansa. Meitä inspiroivat erilaiset asiat, kiinnitämme huomiota sellaisiin asioihin, jotka resonoivat sisäisen maailmamme kanssa. Ja silti ihminen pystyy jakamaan kuvittelemansa maiseman toisten kanssa -- tarinan maailman. Meissä on enemmän yhteistä kuin erottavaa. Se on ihmeellistä ja lohduttavaa.

    VastaaPoista