30.1.2013

Heikoille jäille astumisesta

Eilen käväisin juhlistamassa runoilija Raution uutukaista, Istu laulu -runokokoelmaa, Tulenkantajien kirjakaupassa. Aina kun tiedän Raution esiintyvän lähistöllä, pyrin paikalle kuuntelemaan. Hänen runoissaan on rehellisyyttä ja paljastavuutta, kekseliäisyyttä ja näkemistä. Ääneen lausuminen tekee niille erityisen hyvää, luo ihoa silittävää elävyyttä. Raution runoissa on shamanistista voimaa. Duo Perikadon esiintyminen tilaisuuden päätteeksi oli oiva siirtymä runon ja musiikin maailmaan.

Haastattelussa tilaisuuden alussa Rautio kertoi, että tekemisen motiivi on jokaisessa runokokoelmassa ollut erilainen (Istu laulu on tosiaan hänen kolmas kokoelmansa). Ensimmäisessä oli näyttämisen halua ja epävarmuutta, joka vaati tyylipuhdasta suoritusta; toisessa enemmän uskallusta ja rajojen kokeilua. Istu laulun kohdalla oli aika astua heikoille jäille, haastaa itsensä ja tehdä uudella tavalla.

Tunnistin hänen sanoissaan kirjoittajan halun uudistua, ravistaa maneerit ja tiedostamattoman toiston, inventoida sanavarasto, heittäytyä uusien tuulien hallittavaksi. En tiedä runojen kirjoittamisesta tarpeeksi, jotta osaisin sanoa, onko prosessissa niin paljon eroa proosan kirjoittajaan kuin kuvittelen, mutta minä -- kirjoitetuista sanoista elävä -- tunnen haikeutta. Uudistun kyllä kaiken aikaa, keskeneräisyyteni on kestävää, mutta minut ankkuroi maahan vielä kirjoittamattomat romaanit, niiden jotka jo ovat minussa. Kuvittelen syntyvien runot keveiksi, puolityhjiksi kangaskasseiksi romaanien kivireen rinnalla. Jos tahdot uutta, voit tehdä sen tänään, nyt. Minun romaanini kirjoitetaan huomenna, aina vain huomenna, ja jos tahdon jotain muuta nyt, romaanini kirjoitetaankin ylihuomenna. Mutta kirjoitettava ne on ennen kuin voi aloittaa jotain aivan uutta. Ennen kuin voi astua heikoille jäille.

(Josta puheen ollen: muun muassa kirjastoapurahat ovat haussa nyt. Voi miten toivonkaan, että saisin tänä vuonna sen verran, että voisin kirjoittaa kivireet tyhjiksi. Ilman kirjoittamista varten otettua vapaata ei näin tule käymään.)

***

Päivässä oli muitakin ilonaiheita: tuleva kirjani oli päässyt Helsingin Sanomien kevään kirjalistan painettuun versioon tänä vuonna. Miinus siitä, että Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Konejumalat puuttui listalta (samoin kuin iso liuta Kariston kirjailijoita) ja siitä, että listan lähtökohtaista vajavaisuutta ei tuotu taaskaan esiin.

Oivalsin muuten yhden lisäseikan, miksi sanomalehtien uutuuskirjalistat ovat kirjailijalle tärkeitä: ne ovat kustantamon katalogin ohella ensimmäisiä merkkejä siitä, että "hei, olen tulossa täältä!". Kirjan itsenäistyminen, sen ensimmäiset sanat kaikkien korville.

5 kommenttia:

  1. Siksipä onkin niin epäreilua, että isot lehdet harjoittavat karsintaa noilta listoilta. Kyllä oli pettymys itsellekin kun kaunokirjalistat julkaistiin :/ Mutta hyvä, jos sinut on merkitty sinne!

    Ja oih. Uudistumista, Kun osaisinkin uudistua!

    Pidetään peukkuja, että sekä sinä että minä ja monet muut oikean kirjoitustauon tarvitsevat saavat apurahaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. A.Purahattarelle on täällä jo pystytetty alttareita, jotta olisi suosiollinen tänä vuonna. ;)

      (Surku)hupaisaa isojen lehtien suhteen on, että minulle ei edes tule niitä. Kaverilta sain tekstiviestitse tietää tuosta Hesarin maininnasta ja työpäivän päätteeksi kävin sitten vilkaisemassa lehtimyyntipisteessä, että miltä listaus oikein näyttää.

      Uudistumisesta: mainitsit lukeneesi vähän aika sitten aikaisemmat julkaisusi. Tuntuiko sinusta, ettei minkäänlaista uudistumista ollut tapahtunut? Useinhan sen huomaa vasta pitkän ajan kuluttua tai toisen huomiosta.

      Poista
  2. Raution runot ovat kyllä järisyttävän upeita, vaikken mitään runoudesta tiedäkään. Valitettavasti en ole saanut käsiini kokonaista kokoelmaa, mutta tavoitteena on vielä.

    Välillä sitä miettii, että miten sitä kirjoittaakaan kun ei ole taukoa, aikaa, lomaa. Mutta niin se vain on tehtävä. Anteeksi Oikea Elämä, minä kirjoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän sitä mieltä, että runoista voi nauttia vaikka ei runoudesta mitään tietäisikään. :) Ainakin minä teen niin.

      Kirjoittaminen on Tehtävä, niin se vain on. Ei kutsumukselle oikein voi sanoa ei. Sitä vain tekee, mitä täytyy, ja asiat, jotka muiden mielestä saattavat näyttää uhrauksilta, eivät kirjoittajasta siltä tunnu.

      Poista
    2. Toinen runoilija, jota lämpimästi suosittelen niillekin, jotka eivät "ymmärrä" runoutta, on Hanna-Maija Valjanen.
      http://www.kiltinkapina.fi/

      Poista