17.7.2017

Ohjelmani Worldconissa

Worldconin ohjelma on julkaistu! Läkähdyttävän ohjelmakimaran äärelle pääsee pyörtymään täällä: http://www.worldcon.fi/programme/schedule/

Nyt on jokaiselle jotakin!

Alla poimintona ohjelmat, joissa olen mukana.

***

Signing: J.S. Meresmaa
Wednesday 15:00-16:00.
Location: Signing area 

Independent and Dependent publishing
Thursday 13:00 - 14:00, 206 (Messukeskus) 
A lot of authors are turning to independent and print on demand publishing these days as traditional publishing houses grow more and more out of touch and driven by the bottom line. The vast variation in independent publications allows for some gems that would never otherwise see the light of day, and can inspire many people to sit down and write that book that's been bouncing around in their heads. It also allows some people to sit down and write those five thousand half-page poop-jokes in rhyming haiku format that have been bouncing around in their heads.
Hey. Some people juggle geese.
Andrew Hindle (M), Tom D Wright, Irene Vartanoff, Raita Jauhiainen, J.S. Meresmaa

Finnish Steampunk Scene
Friday 15:00 - 16:00, 101d (Messukeskus) 
Finland has a vibrant steampunk scene with plenty of authors writing steampunk and publishing it, too!
J.S. Meresmaa, Magdalena Hai 
 
Building Your Own Writing Retreat
Saturday 17:00 - 18:00, 215 (Messukeskus) 
Sometimes you just need to get away from it all to write! How to build your own writing retreat? Is it better to retreat alone or with others?
Sylvia Spruck Wrigley (M), Delia Sherman, J.S. Meresmaa

Writing about plants, landscapes, and nature
Sunday 14:00 - 15:00, 216 (Messukeskus) 
Landscapes and nature can make or break a story! How to write plants and nature realistically - even if the world is not real?
Anthony Eichenlaub, Tony Pi, J.S. Meresmaa, Villiam WANG, Eric Scott Fischl (M)

***

Worldconissa nähdään!

13.6.2017

Wonder

Lähdin katsomaan Wonder Woman -elokuvaa perusasetuksilla: supersankarielokuva, joka on saanut kavereilta kehuja ja jossa naishahmo(i)lla on vieläpä merkittävä rooli. Siinäpä se, en ole ollut mikään erityinen fani tai odottanut kyseistä elokuvaa kuin kuuta nousevaa.

Mutta. Sitten.

Kun amatsonit vyöryivät valkokankaalle taistellen, voimaa pursuten ja oman paikkansa ottaen kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin. Sydän täytti rintakehän.

Mitä tapahtui?

Samaistuminen. Representaatio. Jokin taianomainen, mikä minulta on jäänyt kokematta. Yhtäkkiä edessäni on naisia, jotka ovat ihmisiä (okei, amatsoneja); inhimillisiä, vahvoja, upeita, erilaisia -- ja ennen kaikkea niitä on paljon. Ei vain yhtä, ei vain kahta, ei kolmea pahvihahmoa. Ei naisia, joita kamera katsoo kuin nälässä tai kiimassa. Näissä naisissa on voimaa ja tahtoa. Heillä on luonne ja intohimoja.

Heillä on tarina.

Ja kun heillä on tarina, minulla on tarina. Meillä on tarina.

***

Vaikka rakastan supersankarielokuvia, Wonder Woman näytti minulle mitä niistä on tähän saakka puuttunut. Kun Diana puskee määrätietoisesti eteenpäin tehtävässään odottamatta apuja keneltäkään, luottaen täysin itseensä; kun hän käyttää kehoaan niin kuin kehoa käytetään, toiminnallisena subjektina, ei pelkkänä tiellä olevana objektina; kun hän muuttaa mahdottoman mahdolliseksi ja jyrää jumalvoimillaan tietä rauhalle ja rakkaudelle, kyynel vierähtää toisen kerran.

Tässä on supersankarielokuvan ydin: pystyä kuvittelemaan itsensä supervoimilla varustetuksi, kaikkivoipaksi ja pystyväksi sellaisiin tekoihin, joita arki hylkii. Ennen Wonder Womania en ole tajunnut, etten ole saanut sitä kokemusta koskaan ennen. Olen nauttinut Hämähäkkimiehestä, Batmanista, X-menistä, Deadpoolista ja monista muista, mutta tätä, tätä pyörteen lailla mukaansa tempaisevaa ja kuristavaa tunnetta en ole päässyt aikaisemmin kokemaan.

On vuosi 2017. Olisin halunnut nähdä tämän elokuvan 1995.

***

Kyse ei ole siitä, etteikö jotakin olisi ollut. Ellen Ripley ja Sarah Connor räjäyttivät tajunnan silloin muinoin. Lara Croftista olisin halunnut pitää, mutta vaikutus jäi kuitenkin laimeaksi (varmaankin, koska Croftia ei ollut luotu tyttöjä ajatellen, vaan poikia). Starship Troopersin Flores ja Ibanez olivat kova juttu, samoin Michelle Rodriguezin esittämä Diana Guzman Girlfightissa, mutta siinä tullaankin jo 2000-luvulle. Jotakin kertoo, että nämä naishahmot ovat laskettavissa kahden käden sormin.

Liian usein jokin oli vinossa itsenäisissäkin naishahmoissa. Hahmossa saattoi olla potentiaalia, mutta se hukattiin tarinassa. Tuntuu, että aina kerrottiin jonkun muun tarina. Liian usein naishahmot oli kirjoitettu stereotyyppiin. Ei kirjoitettu ihmisiä, vaan pahvihahmoja. Seksuaalisia pahvihahmoja, jotka saattoivat kesken kaiken hukata henkilökohtaiset motivaationsa, luonteensa ja tahtonsa ja muuttua tunnistamattomiksi pelastettaviksi tai kadota kokonaan.

Wonder Woman välttää myös smurffiina-ilmiön: Amatsonien lisäksi elokuvassa on hyvin kirjoitettuja naissivuosia.

Totuus on, että representaatio ei tarkoita yhtä siellä, toista täällä. Se tarkoittaa, että erilaisia hahmoja esiintyy ihan siinä missä niitä valkoisia (hetero)miehiäkin. Joskus voisi valkoiset miehet jättää kokonaan poiskin. Sellaisia tiloja ja todellisuuksia on, joissa heitä ei ole. Uskokaa pois.

On merkitystä, keiden tarinoita kerromme. Tehokkain tapa pyyhkiä jokin ryhmä muistista on jättää se nimeämättä ja piilottaa näkyvistä. Vaietut katoavat ja lakkaavat olemasta. Ja sillä, mitä ei ole, ei ole merkitystä niille, jotka ovat.

10.6.2017

Mifonkeja ja marsuja

Sanoja, sanoja, sanoja.

Olen valuttanut itsestäni niin paljon sanoja kässäreihin, ettei blogiin ole jäänyt juuri mitään. Ajatukset ovat olleet tiiviisti työssä ja energia sen verran vähissä, että sisäänkäpertyminen on ollut välttämättömyys. Onneksi siihen on ollut mahdollisuuskin.

Mitä sitten olen puuhaillut?

- Mifonkeja. Olen punonut, puunannut ja puhissut, sillä tässä se nyt on. Tämä on viimeinen teos, mikä Ardisin ja Danten ja kumppaneiden osalta tulee. Mieli ei käsitä vielä urakan mittavuutta saati henkistä puolta, mikä liittyy pitkän sarjan valmiiksi saamiseen. Kun jokin valmistuu, se tarkoittaa myös päättymistä. Irtipäästämistä ja uuden alkua. Siihen liittyviä tunteita ei voi ennakoida, ne pitää elää läpi ennen kuin tietää.

- Urbaanin löytöretkeilyn antologiaa. Loppukesästä ilmestyvä Osuuskumma-teos Murtumia maisemassa on taiton viimeisessä oikoluvussa, joten siinä on riittänyt toimittajilla hommaa pitkin kevättä. Toimittamisen lisäksi olen antologiassa mukana novellilla Indiana, jossa on kryptozoologiaa, ihanaa teinidraamaa ja sortumavaaran vuoksi hylätty kaivoskylä, jonka alueella tapahtuu kummia.


Syksyn Kummalogin pääsee lukemaan tästä;
https://issuu.com/minttucarole/docs/kummalogi_syksy2017


- Salaprojekteja. Tai ei ne niin salaisia ole, mutta blogissa en ole niistä tainnut kirjoittaa. Tällä hetkellä ne ovat kustantamokierroksilla, ja jos hyvin käy, myöhemmin niistä kuullaan lisää.

- Reissaamista. Toukokuussa piipahdin Ruotsissa, tarkemmin ottaen Uppsalassa, jossa järjestettiin fantasia- ja scifitapahtuma Swecon. Kunniavieraina oli Ann Leckie, Kameron Hurley, Siri Pettersen ja Saladin Ahmed, joten täytyihän sinne mennä! Pääsin vaihtamaan pari sanaa Ann Leckien kanssa, mikä oli aika mahtavaa. Mielenkiintoinen uusi kirjailijatuttavuus oli teksasilainen Katherine Arden, joka on kirjoittanut 1300-luvun alun Venäjälle sijoittuvan, kiinnostavan kuuloisen fantasiaromaanin "The Bear and the Nightingale" -- asuessaan teltassa Havaijilla! Katsotaan, jos jossain vaiheessa riittäisi energiaa raportin kirjoittamiseen.

***

Kauan kaivatuksi vastapainoksi kirjoittamiselle meille tuli reilu kuukausi sitten kaksi marsupoikaa, Hiisi ja Saukko. Niiden kanssa touhutessa vierähtää päivittäin helposti useampikin tunti. Lisäksi on mukavaa, ettei ole päivisin ihan yksin. Vaikka pojat nukkuvat isoimman osan kirjoitusajastani, ne välillä käyvät heiniä rouskuttelemassa ja juttelevat keskenään. Nukkuvaa marsua on meditatiivista katsella. Oivia stressinhoitajia, siis!

Hiisi ja Saukko levolla.

7.4.2017

Raiteilla ja niiden sivussa

Kevät keikkuen tulevi, sanotaan, ja melkoista pukittelua se on meikäläisenkin alkuvuosi ollut. Ei siinä mitään, että kirjoittamisessa on aina omat ylämäkensä ja alamäkensä, mutta sitten kun elämäkin päättää heitellä "kivoja pikku ylläreitä" matkaan, alkaa kisakunto loppua.

Siksi tämä blogikin on ollut niin hiljainen. Olen säästöliekitellyt ihan huolella. Lisäksi on ottanut päähän, kun Bloggeri päätti jossain vaiheessa heittää kaikki seuraamani blogit sivupalkista huis hemmettiin, enkä ole jaksanut paikata tuhoja.

No, eiköhän se tästä. Pikkulinnut ovat palanneet ja varikset rakentaneet pesänsä. Peipon laulu tuo toivoa.

Raiteilla. Asema Petroskoin ja
Pietarin välillä.
(c) J.S. Meresmaa

Huhtikuu on omistettu esiintymisille! Sopivasti valon lisääntyessä ja lumien sulettua pääsee kirjailijakin luolastaan ulos. Ei tuolla jääkaduilla ja hyhmässä vilukissa tykkää liikkuakaan.

Kirjailijan ulkoilutusohjelma alkoi itse asiassa jo maaliskuun puolella, kun pääsin arvokkaan delegaation mukana Petroskoihin. Kirjailijavierailusta voi lukea lisää vaikkapa täältä. Oli superia!

Suomen kamaralla minut löytää pian toisesta arvovaltaisesta joukosta: nimittäin huhtikuun Roosalupi hotelli Tammerissa täällä Tampereella marssittaa esiin Johanna Sinisalon, Salla Simukan ja Anni Nupposen. Luvassa on ääneenlukua ammattilaiselta (kiitos, Emilia Pokkinen!) sekä hersyvää ja viiltävää sanansäilää kirjailijuudesta ja maailmoista, joita luomme.

Eura kutsuu seuraavana. Euran SANAT! -kirjallisuuspäivillä esiinnyn Tapio Koivukarin kanssa yhdessä lauantain kirjailijahaastatteluista. Tapahtumassa on paljon muutakin mielenkiintoista, kannattaa tulla paikan päälle! Lisää Sanoista Euran sivuilta.

Arvaatte varmaan -- eikä tässä vielä kaikki! Huhtikuu turnee päättyy komeasti Jyväskylään, jossa Lukutila-festivaali valtaa kaupungin. Osallistun perjantaina paneeliin ja pidän sen lisäksi luennon otsikolla "Unet, myytit ja kollektiivinen muisti fantasiakirjailijan työssä". Jännää!




Tässä vielä listattuna päivämäärät, paikat ja ajat:

Roosalupi
keskiviikko 19.4. klo 18
Hotelli Tammer, Tampere

Sanat! -kirjallisuuspäivät
lauantai 22.4. klo 14
Kauttuan klubi, Kauttua (Eura)

Lukutila-festivaali
perjantai 28.4.
klo 14.30 paneelikeskustelu
klo 17.30 luento "Unet, myytit ja kollektiivinen muisti fantasiakirjailijan työssä"
Veturitallit, Jyväskylä

***

Tervetuloa, kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy!

16.3.2017

Ilahduin kun...

... sain viestiä, että sekä Noitahousut että Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin ovat päässeet Atorox-ehdokaslistalle.

Koko lista: 
Anu Korpinen: Noidan perintö (Kosmoskynä 1/16)
Artemis Kelosaari: Herhiläiskuningattaren siivet (Kosmoskynä 1/16)
Asta Leppä: Avain (Kosmoskynä 2/16)
Maarit Leijon: Musta ruhtinas (Portti 4/15)
Maiju Ihalainen: Itkevän taivaan temppeli (Portti 1/16)
Shimo Suntila: Flipperikuumetta Coloradossa (Portti 3/16)
Aleksi Kuutio: Solmuntekijä (Spin 1/16)
J. S. Meresmaa: Noitahousut (Marraskesi)
Maarit Leijon: Kirous (Spekulatiivinen Turku)
Henna Sinisalo: Viides tiedekunta (Spekulatiivinen Turku)
Shimo Suntila: Sharan henkäys (Tähtiviima)
Shimo Suntila: Steelen ruukki (Tähtiviima)
Katri Alatalo: Susiveli (Älä riko pintaa)
Katri Alatalo: Talviyön tarina (Älä riko pintaa)
Heikki Nevala: Metsän lapset (Kirotun kirjan vartija)
Shimo Suntila: Kirotun kirjan vartija (Kirotun kirjan vartija)
J. S. Meresmaa: Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin (Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita)
Mia Myllymäki: Wetterbergin isännät (Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita)
Taru Kumara-Moisio: Tuikkimisen alkeet (Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita)
Erkka Leppänen: Borvarian lautturit (Kirotun maan ritari)

...postiluukusta tupsahti Finnish Weird #4, jossa olen mukana haastattelun ja novellin muodossa. Forever, as Always ilmestyi suomeksi Tähtivaeltajassa viime vuoden lopulla nimellä Ikuisesti niin kuin aina, ja nyt siis J. Robert Tupaselan kääntämänä englanniksi.




...kesällä päivänvalon näkevä antologia Never Stop -- Finnish Science Fiction and Fantasy Stories julkistettiin. Olen mukana steampunk-novellilla The Heart That Beats In a Dream (eli Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin).


***

Paljon mukavia asioita tapahtuu!

7.3.2017

Mifongin lunastama

Ensi syksynä ilmestyy Mifonki-sarjan päätösosa, Mifongin lunastama. Tältä se sitten näyttää!




Tuntuu uskomattomalta, että aloitin tarinan kirjoittamisen kymmenen vuotta sitten. Matkalle on mahtunut monta yllätystä, iloa ja surua. Mifonkien matkassa olen kulkenut kirjailijanurani alkutaipaleen ja voi, millaisiin maisemiin se onkaan minut johdattanut!

Käsikirjoitus ei ole vielä valmis, ja hiljaisuuteni blogimaailmassa johtuukin isolta osin siitä. Kirjoittaminen on hidasta mutta ei raskasta. Tuntuu tärkeältä saada sanat ja tarina juuri oikein. Takana on pitkä matka Ardisin, Danten, Reun, Linnin, Fewrynnin, Ciaranin ja kumppanien seurassa. Edessä siintää hyvästit, mutta kuten kirjojen kohdalla on, ne ovat parhaat mahdolliset hyvästit: tarina ja hahmot eivät katoa mihinkään.

Ne ovat vain kannen raotuksen päässä.

17.2.2017

Sumua, jäätä ja elävää kirjallisuutta

Takaisin Suomessa. Lunta, jäätä ja sumua. Miten outoa olikaan palata kotiin, joka ei ole ehtinyt kasvaa vielä kodiksi, keskelle muuttolaatikkokaaosta ja keskeneräisyyksiä. Keskelle unohduksia, koska uudessa kämpässä ei mikään ole siellä mihin olen tottunut -- enkä intensiivisen kirjoittamisretriitin jäljiltä muista, mihin mitäkin laitoin.

Vaan ei se mitään. Totutellaan, opetellaan. Jotain tuttuakin on, jokavuotista: EKF! Elävän kirjallisuuden festivaali pyörähtää käyntiin huomenna lauantaina, ja minut voi bongata Osuuskumman pöydän takaa myyntihommista.

Meiltä on ilmestynyt juuri parahiksi peräti kaksi uutta teosta, raapaleantologia Ajantakojat sekä kissanovelleja tarjoileva antologia Varjoisilta kujilta. Niitä kumpiakin on saatavilla paikan päältä. Antologiat myös esitellään Bertel-salissa esikoiskirjailija Christine Thorelin haastattelun yhteydessä klo 12.00 alkaen.

Tapahtuma on ilmainen, joten lämpimästi tervetuloa!



5.2.2017

Hyvää tuulta

Tuulinen päivä on tuonut formulakisojen ulinan katolle, tyrskyt merelle ja simpukka-aarteita rantahietikolle. Töiden tekeminen sujuu myötätuulessa, ilon kautta. Käsikirjoitus edistyy hyvin, mutta sen lomassa on tullut tehtyä muitakin töitä, kuten käännösten tarkastamista, novellitaiton tarkastamista ja novellien toimittamista.

Parasta on kuitenkin valo, meri, kukkivat ja vehreät kasvit, vuoret ja pienet seikkailut paikoissa, joissa ei ole koskaan ennen käynyt. Kaukaiset asiat tuntuvat kaukaisilta, sisemmät lähemmiltä.

Ystävänpäiväksi palaan Suomeen, mutta vielä ei auta sitä arkea ajatella. Vielä on aikaa kirjoittaa omanlaisensa paratiisin keskellä. Vielä on aikaa nauttia siitä, mitä on nyt mutta kohta ei.

(c) J.S. Meresmaa

30.1.2017

Kirjoittamista Seulasten alla

Viimeiset kaksi viikkoa on kulunut tiiviisti tekstin ja tarinan äärellä. Ajatus irtiotosta retriitin muodossa on osoittautunut erinomaiseksi. Netin ja puhelimien olemassa olosta huolimatta välimatka rauhoittaa kummasti kaaoksen ja hälinän, joka kotinurkissa vaanii.

(c) J.S. Meresmaa

Aurinko on painumassa juuri mailleen. Kaukainen lentokone jakaa kultaisella viivalla taivasta kahtia. Valon läsnäolo, lämpö, erilainen ympäristö äänineen ja tuoksuineen on ollut kirjoittajaminälleni kuin olisi lähteelle päässyt.


(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Eilen seisoin pimeän meren äärellä. Aallot huokailivat jaloissani. Kärsivällinen katse sytytti lisää tuikkeita ylös tähtitaivaalle. Seulaset, ne kutsuivat minua.


(c) J.S. Meresmaa