15.9.2017

Alussa

Miten tämän sanoisin? Fiilis on hyvä. Se on sillä tavalla hyvä, kun muutaman tiukan nousun ja kivikkois-juurakkoisen polun jälkeen tulee pitkään tasamaata ja kauniita maisemia. Uudet maisemat siintävät edessä. Energiaa riittää taas seikkailujen kohtaamiseen. Mifongeille olen heittänyt haikeat jäähyväiset, keho on saanut toipua intensiivisestä jaksosta ja mieli pursuaa ideoita.

Kaivo on täyttynyt.

Minun pitäisi siivota. Ei prokrastinaation vuoksi, vaan koska kämppä on ihan sekaisin. Tänä vuonna voimia ei ole riittänyt mihinkään muuhun kuin kirjoitushommiin - siis sen lisäksi, että on pyörittänyt omaa osuuttaan perusarjesta, kuten tiskihommia, pyykkejä ja ruokapuolta. That's it. Ja marsuja sitten kesän alusta. Mutta marsuset antavat enemmän kuin ottavat. Stressitasoni on tippunut kuin lehmän häntä poikien tultua taloon.

Niin, marsut. Älkää antako minun aloittaa marsuista.

Siivoaminen alkaa kirjanpidosta. Kerään kuitit, kirjaan tulot ja menot kesän jäljiltä. Erottelen tärkeät paperit ei-tärkeistä. Kokoan ja hyllytän kirjat, joita on tullut ostettua sieltä täältä. Ehkä viimein saan sekaisin jääneet hyllyt kuntoon. Käyn läpi muistikirjat, niitä on paljon. Poimin sieltä tärkeät ideat ja oivallukset tietokoneelle. Onhan niin, että juuri ideat (sanat, lauseet, virkkeet, konseptit, havainnot) ovat kirjailijan parasta pääomaa. Ne kannattaa pitää järjestyksessä. Olen oppinut sen nyt kantapään kautta.

Koneellani on kansioita, joilla on alakansioita joilla on alakansioita. Tähän tyyliin: Fiktio --> 1) Novellit, 2) Pienoisromaanit, 3) Romaanit, 4) Ideat. Sitten otetaan esimerkiksi kansio 2, Pienoisromaanit, joilla on alakansioina a) Keskilinnan ritarit -trilogia, b) Ursiini-trilogia, c) Ähää, enpäs paljasta!

Ideat-kansioon kerään muistikirjoista sellaiset ideat, jotka ovat kestäneet aikaa. Eli toisin sanoen niitä lukemalla muistan mitä olin hakenut ja mikä ideassa sykähdytti. Säästän tänne vain ideat, joihin minulla on säilynyt side. Esimerkiksi muistikirjaan jäi irtonainen lause "Robotti joka kutoo". Muistan hämärästi, että se tuntui kirjoitushetkellä merkitykselliseltä ja siihen liittyi jokin muu pointti, mutta enää en tavoita mikä. Jääköön siis laittamatta Pääoma-arkistoon.

Koneella on myös kansio, mihin kerään kaikki apurahahakemukset, niin haetut, hylätyt kuin saadut. Omissa kansioissaan, tietysti. Siellä on myös CV, jonka pidän ajantasalla, erillinen julkaisuluettelo, johon kerään KAIKEN julkaistun, niin fiktion kuin faktan. Hyödyllistä on myös pitää listaa myönnetyistä apurahoista, niitä kun kysytään monissa hauissa.

Yksi asia, mikä minut on kirjailijan työssä yllättänyt, on tämä toimistotyön määrä. Siihen voi miltei huoletta varata 2-3 päivää kuukaudesta, riippuen vähän kuinka paljon tekee keikkaa, joista kertyy äkkiä laskutus- ja kirjanpitosilppua. Jos toimistotyöhön lasketaan sähköpostiviestittely, se on sitten yksi työpäivä per viikko. Kyllä vain.

***

Syy miksi siivotuttaa vimmaisesti, on luettavissa otsikosta. Alussa. Olen uuden työn alussa. Naakkamestari saa jatkoa. Ursiini-trilogia etenee. Käynnissä taustalla on koko ajan tarinan prosessointi ja taustatutkimus kirjoja ja artikkeleita lukemalla. En kuitenkaan kirjoita vielä, en. Teen muistiinpanoja, myhäilen mielessäni. Vasta kun kirjanpito on kohdillaan, kirjat suorassa hyllyissään ja työpöytä raivattu, heittäydyn tarinaan joka sisälläni aukeaa. Koska kaaokseksi se taas menee.

Mutta siitä kaaoksesta syntyy jotain uutta. Syntyy Hämäränsäteet.

29.8.2017

Lopussa

Tämä vuosi on ollut rankka kirjoittamiseen liittymättömistä syistä, mutta hommahan menee niin, että kaikki vaikuttaa kirjoittamiseen. Kirjailija ei ole kone, hän on ihminen ja se mitä elämässä tapahtuu, tapahtuu ihmiselle.

Tiedän, että puhun kuin vuosi olisi lopussa, vaikka lopussa on vasta kesä. Mutta lopussa on paljon muutakin, nimittäin Mifonki-sarja. Aloitin sen 11 vuotta sitten. Tällä viikolla saan Lunastaman taiton oikoluvun loppuun ja kirja menee pian painoon. Lukijoiden saatavilla se on Helsingin kirjamessuihin mennessä. Tähän saakka sarja on ollut urani selkäranka, vaikka tehtyä on tullut paljon muutakin. Olen iloinen, että Mifongit ovat löytäneet lukijoita, vaikka sen matka kustantamoissa on ollut kuoppainen eikä se siten ole saanut parhainta mahdollista tukea. Haastetta on siinäkin, että sarja on kuusiosainen, se toimii parhaimmin kronologisesti luettuna ja kirjoja on ilmestynyt yksi per vuosi: Lukijalta vaaditaan aikamoista sitoutumista, etenkin kun kiinnostavia ja herkullisia fantasiakirjoja ilmestyy koko ajan kiihkeämmällä tahdilla!

Tavallaan Mifonki-sarja saa myös uuden elämän, kun se tulee päätökseensä. Sitten nimittäin käy mahdolliseksi lukea se alusta loppuun juuri siinä tahdissa kuin lukija toivoo.

Kiitän jo tässä vaiheessa teitä, rakkaat lukijat ja tukijat -- ilman teitä kirjat eivät elä!

***

Jo ensi viikolla aloitan uuden kirjaprojektin. Olen siitä kovin innoissani.

19.8.2017

Maailmanconista muinaiseen Pirkkalaan

Voisin kertoa teille Worldcon 75:stä, joka oli ainutkertainen ja unohtumaton monella tavalla, mutta sen sijaan kerron teille mitä olen tehnyt viime päivinä.


Aurinko häikii. (c) J.S. Meresmaa

Olen ollut kykkimässä kuopassa muinaisessa Pirkkalassa. Tursiannotkon yleisökaivaukset tulivat kuin tilauksesta, sillä jo useamman vuoden olin silmäillyt kiinnostuneena muualla Suomessa tehtyjä yleisökaivauksia ja miettinyt, että olisi hienoa osallistua johonkin niistä. Toukokuussa näin netissä ilmoituksen Tursiannotkon yleisökaivauksista ja menin saman tien ilmoittautumaan. Paikat taisivat täyttyä nopeasti, joten kiinnostus näihin on suurta!

En ole harrastaja-arkeologi, enkä muutenkaan asioihin järin hyvin perehtynyt, joten en tiennyt mitä odottaa. Olenpahan utelias ja historiasta kiinnostunut, ja kun kaiken kukkuraksi tykkään tehdä enkä vain teorisoida, kaivauskokemus tuntui mukavalta ajatukselta.


Pyhäjärvi Rajasalmelta Nokian suuntaan.
Pilvet muodostavat auran. (c) J.S. Meresmaa
Niinpä keskiviikkoaamuna polkaisin anopilta lainatulla pyörällä reilun kymmenen kilometriä Pirkkalaan Pyhäjärven rantamien kauniita reittejä. Olin melkoisen aikaisessa, joten oli hyvin aikaa pysähdellä valokuvaamaan elokuunhehkeitä aamumaisemia. Sähkölangat notkuivat naakkoja, varikset tepastelivat pientareilla ruokaa etsimässä. Kun nousin pientä mäkeä, jolla kaivauspaikka sijaitsee, kurjet alkoivat huutaa ihan lähellä. Hetki oli upea.

Ohrapeltoa matkan varrelta.
(c) J.S. Meresmaa

Mitä kaivauksilla käytännössä tehtiin? Esittelyiden ja opastuksen jälkeen pääsimme kaivuhommiin. Työvälineet koostuivat ämpäristä, raaputuslastasta, kihvelistä ja polvien alle laitettavasta pehmukkeesta. Jokainen sai oman ruudun, 50 cm x 50 cm kokoisen alueen, josta maata raaputettiin tasaisesti ja tarkkaavaisesti pois. Löydöt käytettiin aina henkilökunnan kautta (yleisin "löytö" oli, yllätys yllätys, kivi) ja laitettiin heidän merkitsemäänsä minigrip-pussiin. Kun sanko oli täynnä, mentiin vielä joko märkä- tai kuivaseulontaan, ettei vain mitään jäisi löytymättä.

Ensimmäisenä päivänä mieleenpainuvimmat löytöni olivat kaunis, meripihkan hohtoinen kalan suomu (miten se on voinut säilyä näin pitkään ja miten uskomatonta, että se löydetään vielä 800+ vuoden jälkeen!) sekä sarven kärki. Yleisimmät löydöt olivat palaneen saven ja luun palaset, mutta löysin myös rautakautista keramiikkaa, ja naapuriruudusta eräs kaivaja löysi ehjän lasihelmen. Toisena päivänä seulonnasta nousi niin sileäksi työstetty luun palanen, että se kuulemma on saattanut olla neula. Selvinnee myöhemmin, kun arkeologit käyvät aineiston läpi!

Pääkaivanto, jossa mennään rautakautisessa
kerroksessa. Oikealla näkyvä suojapeite piilottaa alleen
punoksesta tehdyn salaojan, joka on kuulemma
erittäin harvinainen löytö Suomessa.
(c) J.S. Meresmaa

Laajennusosa, työpaikkani parina päivänä.
(c) J.S. Meresmaa

Puuha oli mutaista, mutta siitä kyllä etukäteen varoitettiin, eikä se puutarhuritaustaiselle ihmiselle ollut sinänsä ihmeellistä. Olen tottunut likaiseen työhön! Olimme onnekkaita, sillä kaivupäivinä ei satanut. Kuulemma monena aamuna päivä oli alkanut äyskäröinnillä...

Kaiken kaikkiaan kokemus jäi niin vahvasti plussan puolelle, että jos tilaisuus tulee, osallistuisin uudelleenkin. Tursiannotko on oikea runsaudensarvi, joka päivä on tainnut tulla hienoja löytöjä. Niistä voi käydä lueskelemassa täältä: https://tursiannotko.fi/

Suosittelen myös Vapriikin Birckala 1017 -näyttelyä!

Paras punainen matkan varrelta.
(c) J.S. Meresmaa

2.8.2017

On the Road to Worldcon 75: Aliette de Bodard

Independent publishing house Osuuskumma is launching a series of blog posts prior The Happening of the year, Worldcon 75 in Helsinki. The series pairs up Finnish writers and their foreign counterparts to talk about their love of writing science fiction, fantasy and horror.

I had the privilege to take part in this series with amazing author Aliette de Bodard.

Aliette de Bodard. (Photo by Lou Abercrombie)
1. How did you begin writing speculative fiction (SF, F, horror)? Do you write any other kind of fiction?

AdB: Like many writers, I've always been a huge reader--I was the kid in the library dwarfed by the pile of books, a big amount of which were myths and fairytales, and SFF. I started writing SFF because that just seemed natural to me, as it was the genre in which I read the most. For a while I was actually under the impression that I couldn't possibly be a writer because writers were dead (a side-effect of the French curriculum, where everything taught is... rather old), but fortunately someone corrected that misconception!
I've never really written any other genre.

JS: I have always has a very vivid imagination, and I have loved reading and telling stories since I was a child. For some reason it never occured to me that I could write them down. I guess my self-image as a potential writer got a bit twisted because I wasn't very good at grammar studies in school. Then, at the age of 23, I was reading a book that couldn't hold my interest. I tossed it aside and decided to write something for myself, something that would entertain me better. After many developments I had a fantasy manuscript in my hands. Years later it was published as my debut novel.

Why speculative fiction? Why fantasy? I have no other explanation than that's the way my mind works. The stories that come to me begging to be told always seem to have a speculative element (or two) in them. There has been one short story of mine published in a magazine that could be considered as a realistic one. But that's only because I edited the werewolf part out...

2. What is your most recent book, and how would you describe it as compared to your previous books: are you on the same path, or on a new one?

AdB: My most recent book is The House of Binding Thorns, a dark Gothic fantasy set in a version of Paris ruined by a magical war, where dragons walk in human shape, fallen angels rule magical factions, and magicians get addicted to drugs that corrupt the lungs. It's in the same series as The House of Shattered Wings, which came out in 2015 and won the British Science Fiction Association Award, so not that much of a departure for me! Both books though were a huge step up from my previous trilogy Obsidian and Blood (which were 1st person noir Aztec novels): I gained a lot of experience as a writer, and it shows in the world building, in the characters, and generally in the ambition of the work? I felt, writing both The House of Shattered Wings and The House of Binding Thorns, that I'd gained a ton of experience points as a writer!



JS: This is a tough one, because I had three titles published last year, and I have many book projects that I'm working on. I've been writing the Mifonki series for 11 years now, and the sixth and final part will be out in October. So that series has been the core of my authorship until now. But in a way the most recent book is Naakkamestari (The Jackdaw Master), a steampunk novella which begins a trilogy called Ursiini (The Ursine Affairs). That's been something new and exciting for me, because I've challenged myself by venturing to the realms of science fiction and alternate history instead of staying in the comfort of imaginary world of my own building. Currently I'm working on the second part of the series.

In addition, a short story of mine has just appeared in English in an anthology "Never Stop" which introduces new Finnish science fiction and fantasy stories to international audiences. My story "The Heart That Beats in a Dream" is set in late 19th century Finland and tells a story of twin sisters living in parallel worlds. The ground work I did for the Jackdaw Master was in part an inspiration to this story, too.



3. How about the speculative fiction in your country, is there a lot of this genre being published? What status does translated speculative fiction hold in your country?

AdB: There is a very vibrant and active speculative fiction scene in France, though of necessity it's smaller and less well-known than its UK or US counterpart. It's gaining readers, in particular with the success of Game of Thrones, Harry Potter and other high-profile adaptations.
We have a high percentage of translated fiction (it's higher in novels, and I suspect also higher in science fiction and fantasy), a lot of these being from English (2/3 or more, last I checked). These books tend to be more prestigious as well for a number of reasons (existing success, aura of English...); a contrario, managing to sell a translation and especially a translation into English if you're a French author is still a holy grail for many: it's a very unbalanced situation.

JS: The speculative fiction scene has been around for a long time, but for the last 20 years we have seen a real rise of the genre. Books that can be considered as SF/F have won prestigious literary awards, and even fantasy which previously was labeled as children and youth fiction, is now aimed for adult audiences also. Translated speculative fiction has been a big part of the scene, but most of titles are translated from English. All in all, the share of translated fiction is around 20 % in all published fiction Finland. Of course the titles that are translated into Finnish are mostly best sellers with worldwide success, so there are Finnish readers who tend to read only the translated authors and, if they can, read them in English as well.

4. What is it like to write speculative fiction in a big language area (in English)? What are the pros and cons? Are there aspects that writers from smaller language areas don't usually realize? 

AdB: It's a big market! That means there are pros and cons: everything is larger and there are many markets (as opposed to smaller language areas where there might only be one or fewer market for, say, short fiction). Awards are usually recognised everywhere and very prestigious. The expectations are higher though? The sales numbers I have to sustain are (of course) larger than elsewhere, and it can be really tough because there are a lot of authors working in this market. It's also not always obvious to find a place when you come from a marginalised identity: English isn't my first language and I'm of Vietnamese descent, which meant a period of adaptation where I worked out how to get my fiction across--and which also means that the kind of stuff I write is probably never going to be bestseller material (but I'm perfectly fine with it).

And the question for J.S.: "What is it like to write speculative fiction in a relatively small language area (in Finnish)? What are the pros and cons?"

JS: When I started writing I didn't think about the restrictions that writing in Finnish could cause. I was just happy to have my stories brought to any audience. But during the five years I've been a published author I've come to realize that most of the stories we write are universal, and as such they deserve a universal audience. While I'm happy that I can write in my mother tongue, I'm very aware that the size of Finnish audience is limited - a little over 5 million. That means sales numbers are relatively small for most authors even though Finns are still quite dedicated readers. But there are definitely many pros, too. One is that as a female author I have not experienced any discrimination due to my gender. Finland has many respected and celebrated female authors. Another thing that I'm happy as a Finnish author is the many grants that we can apply to make books happen. That enables authors to take risks and gives real artistic freedom.

J.S. Meresmaa. (Photo by Minna Jerrman)


5. How about your experiences in working with translators? Has there been any surprises?

AdB: I always find it very interesting to work with translators because I learn so many things about other languages. Obviously I worked more closely with my French translator, with whom I brainstorm the appropriate way characters can address each other, or discuss word choice if necessary (something I can't do in another language as I'm not fluent enough to weigh in!). With my other translators I mostly stay out of the way unless they want me to step in. I did have a memorable exchange of emails with one of my Chinese translators, where, after attempting to explain the English translation of Vietnamese concepts, I gave up, and used Google translate to look up the Chinese characters corresponding to the concept: it was much easier as there were closer equivalents in Chinese.

JS: With every translation process I learn a lot about my work. There is no one, I repeat no one, who knows my story better than the translator. So the questions that come up during the process are intriguing, revealing and exciting. There is so much stuff, nuances and cultural differences and idiosyncrasies, that you don't think about when you're writing but come up when translating. Pretty much all fiction is subject to interpretations the author didn't mean, but for a translator it is paramount to get things right.

6. What does it mean to you personally that this year’s Worldcon is organized in a Nordic country? What do you yourself expect from the con?

AdB: For starters, it means I can go to Worldcon this year! I have two young children at home and I probably wouldn't have made a US trip for Worldcon, but Finland is easy to get to. I've got amazing memories of Finland: I was there in 2013 in my first GoH spot for Finncon and it was a great experience, a very smoothly run con with great content and some great side events (I'll always remember the sauna trip and the buffet with homemade Finnish food). I'm definitely looking forward to renewing my love affair with Finnish dishes!
I'm going to the con without great expectations: I want to hang out with people, meet old and new friends, and generally have fun!

JS: Well, first of all it means I'm able to participate! It will be my first Worldcon and I'm very excited about it. I'm not very sure of my expectations because of my first-timer status, but probably I will see and talk to a lot of people, have an overdose of speaking English and being social but all of it will be totally acceptable because, hey, this is the Worldcon. In Finland.

See you at Worldcon 75! 

Osuuskumma is introducing new voices of Finnish science fiction and fantasy for international audiences in the anthology ”Never stop. Finnish science fiction and fantasy” (selected by Emmi Itäranta).

Get your copy here or at Rosebud City Center (Kaivokatu 8, Helsinki) or Aavetaajuus (Kustaankatu 1, Helsinki). E-book available at Elisa Kirja, Amazon.com and iTunes. Also available at Worldcon 75 Trade Hall (Hall 4) which is open to all public!

Aliette de Bodard's homepage

J.S. Meresmaa's English homepage

17.7.2017

Ohjelmani Worldconissa

Worldconin ohjelma on julkaistu! Läkähdyttävän ohjelmakimaran äärelle pääsee pyörtymään täällä: http://www.worldcon.fi/programme/schedule/

Nyt on jokaiselle jotakin!

Alla poimintona ohjelmat, joissa olen mukana.

***

Signing: J.S. Meresmaa
Wednesday 15:00-16:00.
Location: Signing area 

Independent and Dependent publishing
Thursday 13:00 - 14:00, 206 (Messukeskus) 
A lot of authors are turning to independent and print on demand publishing these days as traditional publishing houses grow more and more out of touch and driven by the bottom line. The vast variation in independent publications allows for some gems that would never otherwise see the light of day, and can inspire many people to sit down and write that book that's been bouncing around in their heads. It also allows some people to sit down and write those five thousand half-page poop-jokes in rhyming haiku format that have been bouncing around in their heads.
Hey. Some people juggle geese.
Andrew Hindle (M), Tom D Wright, Irene Vartanoff, Raita Jauhiainen, J.S. Meresmaa

Finnish Steampunk Scene
Friday 15:00 - 16:00, 101d (Messukeskus) 
Finland has a vibrant steampunk scene with plenty of authors writing steampunk and publishing it, too!
J.S. Meresmaa, Magdalena Hai 
 
Building Your Own Writing Retreat
Saturday 17:00 - 18:00, 215 (Messukeskus) 
Sometimes you just need to get away from it all to write! How to build your own writing retreat? Is it better to retreat alone or with others?
Sylvia Spruck Wrigley (M), Delia Sherman, J.S. Meresmaa

Writing about plants, landscapes, and nature
Sunday 14:00 - 15:00, 216 (Messukeskus) 
Landscapes and nature can make or break a story! How to write plants and nature realistically - even if the world is not real?
Anthony Eichenlaub, Tony Pi, J.S. Meresmaa, Villiam WANG, Eric Scott Fischl (M)

***

Worldconissa nähdään!

13.6.2017

Wonder

Lähdin katsomaan Wonder Woman -elokuvaa perusasetuksilla: supersankarielokuva, joka on saanut kavereilta kehuja ja jossa naishahmo(i)lla on vieläpä merkittävä rooli. Siinäpä se, en ole ollut mikään erityinen fani tai odottanut kyseistä elokuvaa kuin kuuta nousevaa.

Mutta. Sitten.

Kun amatsonit vyöryivät valkokankaalle taistellen, voimaa pursuten ja oman paikkansa ottaen kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin. Sydän täytti rintakehän.

Mitä tapahtui?

Samaistuminen. Representaatio. Jokin taianomainen, mikä minulta on jäänyt kokematta. Yhtäkkiä edessäni on naisia, jotka ovat ihmisiä (okei, amatsoneja); inhimillisiä, vahvoja, upeita, erilaisia -- ja ennen kaikkea niitä on paljon. Ei vain yhtä, ei vain kahta, ei kolmea pahvihahmoa. Ei naisia, joita kamera katsoo kuin nälässä tai kiimassa. Näissä naisissa on voimaa ja tahtoa. Heillä on luonne ja intohimoja.

Heillä on tarina.

Ja kun heillä on tarina, minulla on tarina. Meillä on tarina.

***

Vaikka rakastan supersankarielokuvia, Wonder Woman näytti minulle mitä niistä on tähän saakka puuttunut. Kun Diana puskee määrätietoisesti eteenpäin tehtävässään odottamatta apuja keneltäkään, luottaen täysin itseensä; kun hän käyttää kehoaan niin kuin kehoa käytetään, toiminnallisena subjektina, ei pelkkänä tiellä olevana objektina; kun hän muuttaa mahdottoman mahdolliseksi ja jyrää jumalvoimillaan tietä rauhalle ja rakkaudelle, kyynel vierähtää toisen kerran.

Tässä on supersankarielokuvan ydin: pystyä kuvittelemaan itsensä supervoimilla varustetuksi, kaikkivoipaksi ja pystyväksi sellaisiin tekoihin, joita arki hylkii. Ennen Wonder Womania en ole tajunnut, etten ole saanut sitä kokemusta koskaan ennen. Olen nauttinut Hämähäkkimiehestä, Batmanista, X-menistä, Deadpoolista ja monista muista, mutta tätä, tätä pyörteen lailla mukaansa tempaisevaa ja kuristavaa tunnetta en ole päässyt aikaisemmin kokemaan.

On vuosi 2017. Olisin halunnut nähdä tämän elokuvan 1995.

***

Kyse ei ole siitä, etteikö jotakin olisi ollut. Ellen Ripley ja Sarah Connor räjäyttivät tajunnan silloin muinoin. Lara Croftista olisin halunnut pitää, mutta vaikutus jäi kuitenkin laimeaksi (varmaankin, koska Croftia ei ollut luotu tyttöjä ajatellen, vaan poikia). Starship Troopersin Flores ja Ibanez olivat kova juttu, samoin Michelle Rodriguezin esittämä Diana Guzman Girlfightissa, mutta siinä tullaankin jo 2000-luvulle. Jotakin kertoo, että nämä naishahmot ovat laskettavissa kahden käden sormin.

Liian usein jokin oli vinossa itsenäisissäkin naishahmoissa. Hahmossa saattoi olla potentiaalia, mutta se hukattiin tarinassa. Tuntuu, että aina kerrottiin jonkun muun tarina. Liian usein naishahmot oli kirjoitettu stereotyyppiin. Ei kirjoitettu ihmisiä, vaan pahvihahmoja. Seksuaalisia pahvihahmoja, jotka saattoivat kesken kaiken hukata henkilökohtaiset motivaationsa, luonteensa ja tahtonsa ja muuttua tunnistamattomiksi pelastettaviksi tai kadota kokonaan.

Wonder Woman välttää myös smurffiina-ilmiön: Amatsonien lisäksi elokuvassa on hyvin kirjoitettuja naissivuosia.

Totuus on, että representaatio ei tarkoita yhtä siellä, toista täällä. Se tarkoittaa, että erilaisia hahmoja esiintyy ihan siinä missä niitä valkoisia (hetero)miehiäkin. Joskus voisi valkoiset miehet jättää kokonaan poiskin. Sellaisia tiloja ja todellisuuksia on, joissa heitä ei ole. Uskokaa pois.

On merkitystä, keiden tarinoita kerromme. Tehokkain tapa pyyhkiä jokin ryhmä muistista on jättää se nimeämättä ja piilottaa näkyvistä. Vaietut katoavat ja lakkaavat olemasta. Ja sillä, mitä ei ole, ei ole merkitystä niille, jotka ovat.

10.6.2017

Mifonkeja ja marsuja

Sanoja, sanoja, sanoja.

Olen valuttanut itsestäni niin paljon sanoja kässäreihin, ettei blogiin ole jäänyt juuri mitään. Ajatukset ovat olleet tiiviisti työssä ja energia sen verran vähissä, että sisäänkäpertyminen on ollut välttämättömyys. Onneksi siihen on ollut mahdollisuuskin.

Mitä sitten olen puuhaillut?

- Mifonkeja. Olen punonut, puunannut ja puhissut, sillä tässä se nyt on. Tämä on viimeinen teos, mikä Ardisin ja Danten ja kumppaneiden osalta tulee. Mieli ei käsitä vielä urakan mittavuutta saati henkistä puolta, mikä liittyy pitkän sarjan valmiiksi saamiseen. Kun jokin valmistuu, se tarkoittaa myös päättymistä. Irtipäästämistä ja uuden alkua. Siihen liittyviä tunteita ei voi ennakoida, ne pitää elää läpi ennen kuin tietää.

- Urbaanin löytöretkeilyn antologiaa. Loppukesästä ilmestyvä Osuuskumma-teos Murtumia maisemassa on taiton viimeisessä oikoluvussa, joten siinä on riittänyt toimittajilla hommaa pitkin kevättä. Toimittamisen lisäksi olen antologiassa mukana novellilla Indiana, jossa on kryptozoologiaa, ihanaa teinidraamaa ja sortumavaaran vuoksi hylätty kaivoskylä, jonka alueella tapahtuu kummia.


Syksyn Kummalogin pääsee lukemaan tästä;
https://issuu.com/minttucarole/docs/kummalogi_syksy2017


- Salaprojekteja. Tai ei ne niin salaisia ole, mutta blogissa en ole niistä tainnut kirjoittaa. Tällä hetkellä ne ovat kustantamokierroksilla, ja jos hyvin käy, myöhemmin niistä kuullaan lisää.

- Reissaamista. Toukokuussa piipahdin Ruotsissa, tarkemmin ottaen Uppsalassa, jossa järjestettiin fantasia- ja scifitapahtuma Swecon. Kunniavieraina oli Ann Leckie, Kameron Hurley, Siri Pettersen ja Saladin Ahmed, joten täytyihän sinne mennä! Pääsin vaihtamaan pari sanaa Ann Leckien kanssa, mikä oli aika mahtavaa. Mielenkiintoinen uusi kirjailijatuttavuus oli teksasilainen Katherine Arden, joka on kirjoittanut 1300-luvun alun Venäjälle sijoittuvan, kiinnostavan kuuloisen fantasiaromaanin "The Bear and the Nightingale" -- asuessaan teltassa Havaijilla! Katsotaan, jos jossain vaiheessa riittäisi energiaa raportin kirjoittamiseen.

***

Kauan kaivatuksi vastapainoksi kirjoittamiselle meille tuli reilu kuukausi sitten kaksi marsupoikaa, Hiisi ja Saukko. Niiden kanssa touhutessa vierähtää päivittäin helposti useampikin tunti. Lisäksi on mukavaa, ettei ole päivisin ihan yksin. Vaikka pojat nukkuvat isoimman osan kirjoitusajastani, ne välillä käyvät heiniä rouskuttelemassa ja juttelevat keskenään. Nukkuvaa marsua on meditatiivista katsella. Oivia stressinhoitajia, siis!

Hiisi ja Saukko levolla.

7.4.2017

Raiteilla ja niiden sivussa

Kevät keikkuen tulevi, sanotaan, ja melkoista pukittelua se on meikäläisenkin alkuvuosi ollut. Ei siinä mitään, että kirjoittamisessa on aina omat ylämäkensä ja alamäkensä, mutta sitten kun elämäkin päättää heitellä "kivoja pikku ylläreitä" matkaan, alkaa kisakunto loppua.

Siksi tämä blogikin on ollut niin hiljainen. Olen säästöliekitellyt ihan huolella. Lisäksi on ottanut päähän, kun Bloggeri päätti jossain vaiheessa heittää kaikki seuraamani blogit sivupalkista huis hemmettiin, enkä ole jaksanut paikata tuhoja.

No, eiköhän se tästä. Pikkulinnut ovat palanneet ja varikset rakentaneet pesänsä. Peipon laulu tuo toivoa.

Raiteilla. Asema Petroskoin ja
Pietarin välillä.
(c) J.S. Meresmaa

Huhtikuu on omistettu esiintymisille! Sopivasti valon lisääntyessä ja lumien sulettua pääsee kirjailijakin luolastaan ulos. Ei tuolla jääkaduilla ja hyhmässä vilukissa tykkää liikkuakaan.

Kirjailijan ulkoilutusohjelma alkoi itse asiassa jo maaliskuun puolella, kun pääsin arvokkaan delegaation mukana Petroskoihin. Kirjailijavierailusta voi lukea lisää vaikkapa täältä. Oli superia!

Suomen kamaralla minut löytää pian toisesta arvovaltaisesta joukosta: nimittäin huhtikuun Roosalupi hotelli Tammerissa täällä Tampereella marssittaa esiin Johanna Sinisalon, Salla Simukan ja Anni Nupposen. Luvassa on ääneenlukua ammattilaiselta (kiitos, Emilia Pokkinen!) sekä hersyvää ja viiltävää sanansäilää kirjailijuudesta ja maailmoista, joita luomme.

Eura kutsuu seuraavana. Euran SANAT! -kirjallisuuspäivillä esiinnyn Tapio Koivukarin kanssa yhdessä lauantain kirjailijahaastatteluista. Tapahtumassa on paljon muutakin mielenkiintoista, kannattaa tulla paikan päälle! Lisää Sanoista Euran sivuilta.

Arvaatte varmaan -- eikä tässä vielä kaikki! Huhtikuu turnee päättyy komeasti Jyväskylään, jossa Lukutila-festivaali valtaa kaupungin. Osallistun perjantaina paneeliin ja pidän sen lisäksi luennon otsikolla "Unet, myytit ja kollektiivinen muisti fantasiakirjailijan työssä". Jännää!




Tässä vielä listattuna päivämäärät, paikat ja ajat:

Roosalupi
keskiviikko 19.4. klo 18
Hotelli Tammer, Tampere

Sanat! -kirjallisuuspäivät
lauantai 22.4. klo 14
Kauttuan klubi, Kauttua (Eura)

Lukutila-festivaali
perjantai 28.4.
klo 14.30 paneelikeskustelu
klo 17.30 luento "Unet, myytit ja kollektiivinen muisti fantasiakirjailijan työssä"
Veturitallit, Jyväskylä

***

Tervetuloa, kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy!

16.3.2017

Ilahduin kun...

... sain viestiä, että sekä Noitahousut että Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin ovat päässeet Atorox-ehdokaslistalle.

Koko lista: 
Anu Korpinen: Noidan perintö (Kosmoskynä 1/16)
Artemis Kelosaari: Herhiläiskuningattaren siivet (Kosmoskynä 1/16)
Asta Leppä: Avain (Kosmoskynä 2/16)
Maarit Leijon: Musta ruhtinas (Portti 4/15)
Maiju Ihalainen: Itkevän taivaan temppeli (Portti 1/16)
Shimo Suntila: Flipperikuumetta Coloradossa (Portti 3/16)
Aleksi Kuutio: Solmuntekijä (Spin 1/16)
J. S. Meresmaa: Noitahousut (Marraskesi)
Maarit Leijon: Kirous (Spekulatiivinen Turku)
Henna Sinisalo: Viides tiedekunta (Spekulatiivinen Turku)
Shimo Suntila: Sharan henkäys (Tähtiviima)
Shimo Suntila: Steelen ruukki (Tähtiviima)
Katri Alatalo: Susiveli (Älä riko pintaa)
Katri Alatalo: Talviyön tarina (Älä riko pintaa)
Heikki Nevala: Metsän lapset (Kirotun kirjan vartija)
Shimo Suntila: Kirotun kirjan vartija (Kirotun kirjan vartija)
J. S. Meresmaa: Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin (Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita)
Mia Myllymäki: Wetterbergin isännät (Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita)
Taru Kumara-Moisio: Tuikkimisen alkeet (Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita)
Erkka Leppänen: Borvarian lautturit (Kirotun maan ritari)

...postiluukusta tupsahti Finnish Weird #4, jossa olen mukana haastattelun ja novellin muodossa. Forever, as Always ilmestyi suomeksi Tähtivaeltajassa viime vuoden lopulla nimellä Ikuisesti niin kuin aina, ja nyt siis J. Robert Tupaselan kääntämänä englanniksi.




...kesällä päivänvalon näkevä antologia Never Stop -- Finnish Science Fiction and Fantasy Stories julkistettiin. Olen mukana steampunk-novellilla The Heart That Beats In a Dream (eli Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin).


***

Paljon mukavia asioita tapahtuu!