On the Road to Worldcon 75: Aliette de Bodard

Independent publishing house Osuuskumma is launching a series of blog posts prior The Happening of the year, Worldcon 75 in Helsinki. The series pairs up Finnish writers and their foreign counterparts to talk about their love of writing science fiction, fantasy and horror.

I had the privilege to take part in this series with amazing author Aliette de Bodard.

Aliette de Bodard. (Photo by Lou Abercrombie)
1. How did you begin writing speculative fiction (SF, F, horror)? Do you write any other kind of fiction?

AdB: Like many writers, I've always been a huge reader--I was the kid in the library dwarfed by the pile of books, a big amount of which were myths and fairytales, and SFF. I started writing SFF because that just seemed natural to me, as it was the genre in which I read the most. For a while I was actually under the impression that I couldn't possibly be a writer because writers were dead (a side-effect of the French curriculum, where everything taught is... rather old), but fortunately someone corrected that misconception!
I've never really written any other genre.

JS: I have always has a very vivid imagination, and I have loved reading and telling stories since I was a child. For some reason it never occured to me that I could write them down. I guess my self-image as a potential writer got a bit twisted because I wasn't very good at grammar studies in school. Then, at the age of 23, I was reading a book that couldn't hold my interest. I tossed it aside and decided to write something for myself, something that would entertain me better. After many developments I had a fantasy manuscript in my hands. Years later it was published as my debut novel.

Why speculative fiction? Why fantasy? I have no other explanation than that's the way my mind works. The stories that come to me begging to be told always seem to have a speculative element (or two) in them. There has been one short story of mine published in a magazine that could be considered as a realistic one. But that's only because I edited the werewolf part out...

2. What is your most recent book, and how would you describe it as compared to your previous books: are you on the same path, or on a new one?

AdB: My most recent book is The House of Binding Thorns, a dark Gothic fantasy set in a version of Paris ruined by a magical war, where dragons walk in human shape, fallen angels rule magical factions, and magicians get addicted to drugs that corrupt the lungs. It's in the same series as The House of Shattered Wings, which came out in 2015 and won the British Science Fiction Association Award, so not that much of a departure for me! Both books though were a huge step up from my previous trilogy Obsidian and Blood (which were 1st person noir Aztec novels): I gained a lot of experience as a writer, and it shows in the world building, in the characters, and generally in the ambition of the work? I felt, writing both The House of Shattered Wings and The House of Binding Thorns, that I'd gained a ton of experience points as a writer!

JS: This is a tough one, because I had three titles published last year, and I have many book projects that I'm working on. I've been writing the Mifonki series for 11 years now, and the sixth and final part will be out in October. So that series has been the core of my authorship until now. But in a way the most recent book is Naakkamestari (The Jackdaw Master), a steampunk novella which begins a trilogy called Ursiini (The Ursine Affairs). That's been something new and exciting for me, because I've challenged myself by venturing to the realms of science fiction and alternate history instead of staying in the comfort of imaginary world of my own building. Currently I'm working on the second part of the series.

In addition, a short story of mine has just appeared in English in an anthology "Never Stop" which introduces new Finnish science fiction and fantasy stories to international audiences. My story "The Heart That Beats in a Dream" is set in late 19th century Finland and tells a story of twin sisters living in parallel worlds. The ground work I did for the Jackdaw Master was in part an inspiration to this story, too.

3. How about the speculative fiction in your country, is there a lot of this genre being published? What status does translated speculative fiction hold in your country?

AdB: There is a very vibrant and active speculative fiction scene in France, though of necessity it's smaller and less well-known than its UK or US counterpart. It's gaining readers, in particular with the success of Game of Thrones, Harry Potter and other high-profile adaptations.
We have a high percentage of translated fiction (it's higher in novels, and I suspect also higher in science fiction and fantasy), a lot of these being from English (2/3 or more, last I checked). These books tend to be more prestigious as well for a number of reasons (existing success, aura of English...); a contrario, managing to sell a translation and especially a translation into English if you're a French author is still a holy grail for many: it's a very unbalanced situation.

JS: The speculative fiction scene has been around for a long time, but for the last 20 years we have seen a real rise of the genre. Books that can be considered as SF/F have won prestigious literary awards, and even fantasy which previously was labeled as children and youth fiction, is now aimed for adult audiences also. Translated speculative fiction has been a big part of the scene, but most of titles are translated from English. All in all, the share of translated fiction is around 20 % in all published fiction Finland. Of course the titles that are translated into Finnish are mostly best sellers with worldwide success, so there are Finnish readers who tend to read only the translated authors and, if they can, read them in English as well.

4. What is it like to write speculative fiction in a big language area (in English)? What are the pros and cons? Are there aspects that writers from smaller language areas don't usually realize? 

AdB: It's a big market! That means there are pros and cons: everything is larger and there are many markets (as opposed to smaller language areas where there might only be one or fewer market for, say, short fiction). Awards are usually recognised everywhere and very prestigious. The expectations are higher though? The sales numbers I have to sustain are (of course) larger than elsewhere, and it can be really tough because there are a lot of authors working in this market. It's also not always obvious to find a place when you come from a marginalised identity: English isn't my first language and I'm of Vietnamese descent, which meant a period of adaptation where I worked out how to get my fiction across--and which also means that the kind of stuff I write is probably never going to be bestseller material (but I'm perfectly fine with it).

And the question for J.S.: "What is it like to write speculative fiction in a relatively small language area (in Finnish)? What are the pros and cons?"

JS: When I started writing I didn't think about the restrictions that writing in Finnish could cause. I was just happy to have my stories brought to any audience. But during the five years I've been a published author I've come to realize that most of the stories we write are universal, and as such they deserve a universal audience. While I'm happy that I can write in my mother tongue, I'm very aware that the size of Finnish audience is limited - a little over 5 million. That means sales numbers are relatively small for most authors even though Finns are still quite dedicated readers. But there are definitely many pros, too. One is that as a female author I have not experienced any discrimination due to my gender. Finland has many respected and celebrated female authors. Another thing that I'm happy as a Finnish author is the many grants that we can apply to make books happen. That enables authors to take risks and gives real artistic freedom.

J.S. Meresmaa. (Photo by Minna Jerrman)

5. How about your experiences in working with translators? Has there been any surprises?

AdB: I always find it very interesting to work with translators because I learn so many things about other languages. Obviously I worked more closely with my French translator, with whom I brainstorm the appropriate way characters can address each other, or discuss word choice if necessary (something I can't do in another language as I'm not fluent enough to weigh in!). With my other translators I mostly stay out of the way unless they want me to step in. I did have a memorable exchange of emails with one of my Chinese translators, where, after attempting to explain the English translation of Vietnamese concepts, I gave up, and used Google translate to look up the Chinese characters corresponding to the concept: it was much easier as there were closer equivalents in Chinese.

JS: With every translation process I learn a lot about my work. There is no one, I repeat no one, who knows my story better than the translator. So the questions that come up during the process are intriguing, revealing and exciting. There is so much stuff, nuances and cultural differences and idiosyncrasies, that you don't think about when you're writing but come up when translating. Pretty much all fiction is subject to interpretations the author didn't mean, but for a translator it is paramount to get things right.

6. What does it mean to you personally that this year’s Worldcon is organized in a Nordic country? What do you yourself expect from the con?

AdB: For starters, it means I can go to Worldcon this year! I have two young children at home and I probably wouldn't have made a US trip for Worldcon, but Finland is easy to get to. I've got amazing memories of Finland: I was there in 2013 in my first GoH spot for Finncon and it was a great experience, a very smoothly run con with great content and some great side events (I'll always remember the sauna trip and the buffet with homemade Finnish food). I'm definitely looking forward to renewing my love affair with Finnish dishes!
I'm going to the con without great expectations: I want to hang out with people, meet old and new friends, and generally have fun!

JS: Well, first of all it means I'm able to participate! It will be my first Worldcon and I'm very excited about it. I'm not very sure of my expectations because of my first-timer status, but probably I will see and talk to a lot of people, have an overdose of speaking English and being social but all of it will be totally acceptable because, hey, this is the Worldcon. In Finland.

See you at Worldcon 75! 

Osuuskumma is introducing new voices of Finnish science fiction and fantasy for international audiences in the anthology ”Never stop. Finnish science fiction and fantasy” (selected by Emmi Itäranta).

Get your copy here or at Rosebud City Center (Kaivokatu 8, Helsinki) or Aavetaajuus (Kustaankatu 1, Helsinki). E-book available at Elisa Kirja, Amazon.com and iTunes. Also available at Worldcon 75 Trade Hall (Hall 4) which is open to all public!

Aliette de Bodard's homepage

J.S. Meresmaa's English homepage


Ohjelmani Worldconissa

Worldconin ohjelma on julkaistu! Läkähdyttävän ohjelmakimaran äärelle pääsee pyörtymään täällä: http://www.worldcon.fi/programme/schedule/

Nyt on jokaiselle jotakin!

Alla poimintona ohjelmat, joissa olen mukana.


Signing: J.S. Meresmaa
Wednesday 15:00-16:00.
Location: Signing area 

Independent and Dependent publishing
Thursday 13:00 - 14:00, 206 (Messukeskus) 
A lot of authors are turning to independent and print on demand publishing these days as traditional publishing houses grow more and more out of touch and driven by the bottom line. The vast variation in independent publications allows for some gems that would never otherwise see the light of day, and can inspire many people to sit down and write that book that's been bouncing around in their heads. It also allows some people to sit down and write those five thousand half-page poop-jokes in rhyming haiku format that have been bouncing around in their heads.
Hey. Some people juggle geese.
Andrew Hindle (M), Tom D Wright, Irene Vartanoff, Raita Jauhiainen, J.S. Meresmaa

Finnish Steampunk Scene
Friday 15:00 - 16:00, 101d (Messukeskus) 
Finland has a vibrant steampunk scene with plenty of authors writing steampunk and publishing it, too!
J.S. Meresmaa, Magdalena Hai 
Building Your Own Writing Retreat
Saturday 17:00 - 18:00, 215 (Messukeskus) 
Sometimes you just need to get away from it all to write! How to build your own writing retreat? Is it better to retreat alone or with others?
Sylvia Spruck Wrigley (M), Delia Sherman, J.S. Meresmaa

Writing about plants, landscapes, and nature
Sunday 14:00 - 15:00, 216 (Messukeskus) 
Landscapes and nature can make or break a story! How to write plants and nature realistically - even if the world is not real?
Anthony Eichenlaub, Tony Pi, J.S. Meresmaa, Villiam WANG, Eric Scott Fischl (M)


Worldconissa nähdään!



Lähdin katsomaan Wonder Woman -elokuvaa perusasetuksilla: supersankarielokuva, joka on saanut kavereilta kehuja ja jossa naishahmo(i)lla on vieläpä merkittävä rooli. Siinäpä se, en ole ollut mikään erityinen fani tai odottanut kyseistä elokuvaa kuin kuuta nousevaa.

Mutta. Sitten.

Kun amatsonit vyöryivät valkokankaalle taistellen, voimaa pursuten ja oman paikkansa ottaen kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin. Sydän täytti rintakehän.

Mitä tapahtui?

Samaistuminen. Representaatio. Jokin taianomainen, mikä minulta on jäänyt kokematta. Yhtäkkiä edessäni on naisia, jotka ovat ihmisiä (okei, amatsoneja); inhimillisiä, vahvoja, upeita, erilaisia -- ja ennen kaikkea niitä on paljon. Ei vain yhtä, ei vain kahta, ei kolmea pahvihahmoa. Ei naisia, joita kamera katsoo kuin nälässä tai kiimassa. Näissä naisissa on voimaa ja tahtoa. Heillä on luonne ja intohimoja.

Heillä on tarina.

Ja kun heillä on tarina, minulla on tarina. Meillä on tarina.


Vaikka rakastan supersankarielokuvia, Wonder Woman näytti minulle mitä niistä on tähän saakka puuttunut. Kun Diana puskee määrätietoisesti eteenpäin tehtävässään odottamatta apuja keneltäkään, luottaen täysin itseensä; kun hän käyttää kehoaan niin kuin kehoa käytetään, toiminnallisena subjektina, ei pelkkänä tiellä olevana objektina; kun hän muuttaa mahdottoman mahdolliseksi ja jyrää jumalvoimillaan tietä rauhalle ja rakkaudelle, kyynel vierähtää toisen kerran.

Tässä on supersankarielokuvan ydin: pystyä kuvittelemaan itsensä supervoimilla varustetuksi, kaikkivoipaksi ja pystyväksi sellaisiin tekoihin, joita arki hylkii. Ennen Wonder Womania en ole tajunnut, etten ole saanut sitä kokemusta koskaan ennen. Olen nauttinut Hämähäkkimiehestä, Batmanista, X-menistä, Deadpoolista ja monista muista, mutta tätä, tätä pyörteen lailla mukaansa tempaisevaa ja kuristavaa tunnetta en ole päässyt aikaisemmin kokemaan.

On vuosi 2017. Olisin halunnut nähdä tämän elokuvan 1995.


Kyse ei ole siitä, etteikö jotakin olisi ollut. Ellen Ripley ja Sarah Connor räjäyttivät tajunnan silloin muinoin. Lara Croftista olisin halunnut pitää, mutta vaikutus jäi kuitenkin laimeaksi (varmaankin, koska Croftia ei ollut luotu tyttöjä ajatellen, vaan poikia). Starship Troopersin Flores ja Ibanez olivat kova juttu, samoin Michelle Rodriguezin esittämä Diana Guzman Girlfightissa, mutta siinä tullaankin jo 2000-luvulle. Jotakin kertoo, että nämä naishahmot ovat laskettavissa kahden käden sormin.

Liian usein jokin oli vinossa itsenäisissäkin naishahmoissa. Hahmossa saattoi olla potentiaalia, mutta se hukattiin tarinassa. Tuntuu, että aina kerrottiin jonkun muun tarina. Liian usein naishahmot oli kirjoitettu stereotyyppiin. Ei kirjoitettu ihmisiä, vaan pahvihahmoja. Seksuaalisia pahvihahmoja, jotka saattoivat kesken kaiken hukata henkilökohtaiset motivaationsa, luonteensa ja tahtonsa ja muuttua tunnistamattomiksi pelastettaviksi tai kadota kokonaan.

Wonder Woman välttää myös smurffiina-ilmiön: Amatsonien lisäksi elokuvassa on hyvin kirjoitettuja naissivuosia.

Totuus on, että representaatio ei tarkoita yhtä siellä, toista täällä. Se tarkoittaa, että erilaisia hahmoja esiintyy ihan siinä missä niitä valkoisia (hetero)miehiäkin. Joskus voisi valkoiset miehet jättää kokonaan poiskin. Sellaisia tiloja ja todellisuuksia on, joissa heitä ei ole. Uskokaa pois.

On merkitystä, keiden tarinoita kerromme. Tehokkain tapa pyyhkiä jokin ryhmä muistista on jättää se nimeämättä ja piilottaa näkyvistä. Vaietut katoavat ja lakkaavat olemasta. Ja sillä, mitä ei ole, ei ole merkitystä niille, jotka ovat.


Mifonkeja ja marsuja

Sanoja, sanoja, sanoja.

Olen valuttanut itsestäni niin paljon sanoja kässäreihin, ettei blogiin ole jäänyt juuri mitään. Ajatukset ovat olleet tiiviisti työssä ja energia sen verran vähissä, että sisäänkäpertyminen on ollut välttämättömyys. Onneksi siihen on ollut mahdollisuuskin.

Mitä sitten olen puuhaillut?

- Mifonkeja. Olen punonut, puunannut ja puhissut, sillä tässä se nyt on. Tämä on viimeinen teos, mikä Ardisin ja Danten ja kumppaneiden osalta tulee. Mieli ei käsitä vielä urakan mittavuutta saati henkistä puolta, mikä liittyy pitkän sarjan valmiiksi saamiseen. Kun jokin valmistuu, se tarkoittaa myös päättymistä. Irtipäästämistä ja uuden alkua. Siihen liittyviä tunteita ei voi ennakoida, ne pitää elää läpi ennen kuin tietää.

- Urbaanin löytöretkeilyn antologiaa. Loppukesästä ilmestyvä Osuuskumma-teos Murtumia maisemassa on taiton viimeisessä oikoluvussa, joten siinä on riittänyt toimittajilla hommaa pitkin kevättä. Toimittamisen lisäksi olen antologiassa mukana novellilla Indiana, jossa on kryptozoologiaa, ihanaa teinidraamaa ja sortumavaaran vuoksi hylätty kaivoskylä, jonka alueella tapahtuu kummia.

Syksyn Kummalogin pääsee lukemaan tästä;

- Salaprojekteja. Tai ei ne niin salaisia ole, mutta blogissa en ole niistä tainnut kirjoittaa. Tällä hetkellä ne ovat kustantamokierroksilla, ja jos hyvin käy, myöhemmin niistä kuullaan lisää.

- Reissaamista. Toukokuussa piipahdin Ruotsissa, tarkemmin ottaen Uppsalassa, jossa järjestettiin fantasia- ja scifitapahtuma Swecon. Kunniavieraina oli Ann Leckie, Kameron Hurley, Siri Pettersen ja Saladin Ahmed, joten täytyihän sinne mennä! Pääsin vaihtamaan pari sanaa Ann Leckien kanssa, mikä oli aika mahtavaa. Mielenkiintoinen uusi kirjailijatuttavuus oli teksasilainen Katherine Arden, joka on kirjoittanut 1300-luvun alun Venäjälle sijoittuvan, kiinnostavan kuuloisen fantasiaromaanin "The Bear and the Nightingale" -- asuessaan teltassa Havaijilla! Katsotaan, jos jossain vaiheessa riittäisi energiaa raportin kirjoittamiseen.


Kauan kaivatuksi vastapainoksi kirjoittamiselle meille tuli reilu kuukausi sitten kaksi marsupoikaa, Hiisi ja Saukko. Niiden kanssa touhutessa vierähtää päivittäin helposti useampikin tunti. Lisäksi on mukavaa, ettei ole päivisin ihan yksin. Vaikka pojat nukkuvat isoimman osan kirjoitusajastani, ne välillä käyvät heiniä rouskuttelemassa ja juttelevat keskenään. Nukkuvaa marsua on meditatiivista katsella. Oivia stressinhoitajia, siis!

Hiisi ja Saukko levolla.


Raiteilla ja niiden sivussa

Kevät keikkuen tulevi, sanotaan, ja melkoista pukittelua se on meikäläisenkin alkuvuosi ollut. Ei siinä mitään, että kirjoittamisessa on aina omat ylämäkensä ja alamäkensä, mutta sitten kun elämäkin päättää heitellä "kivoja pikku ylläreitä" matkaan, alkaa kisakunto loppua.

Siksi tämä blogikin on ollut niin hiljainen. Olen säästöliekitellyt ihan huolella. Lisäksi on ottanut päähän, kun Bloggeri päätti jossain vaiheessa heittää kaikki seuraamani blogit sivupalkista huis hemmettiin, enkä ole jaksanut paikata tuhoja.

No, eiköhän se tästä. Pikkulinnut ovat palanneet ja varikset rakentaneet pesänsä. Peipon laulu tuo toivoa.

Raiteilla. Asema Petroskoin ja
Pietarin välillä.
(c) J.S. Meresmaa

Huhtikuu on omistettu esiintymisille! Sopivasti valon lisääntyessä ja lumien sulettua pääsee kirjailijakin luolastaan ulos. Ei tuolla jääkaduilla ja hyhmässä vilukissa tykkää liikkuakaan.

Kirjailijan ulkoilutusohjelma alkoi itse asiassa jo maaliskuun puolella, kun pääsin arvokkaan delegaation mukana Petroskoihin. Kirjailijavierailusta voi lukea lisää vaikkapa täältä. Oli superia!

Suomen kamaralla minut löytää pian toisesta arvovaltaisesta joukosta: nimittäin huhtikuun Roosalupi hotelli Tammerissa täällä Tampereella marssittaa esiin Johanna Sinisalon, Salla Simukan ja Anni Nupposen. Luvassa on ääneenlukua ammattilaiselta (kiitos, Emilia Pokkinen!) sekä hersyvää ja viiltävää sanansäilää kirjailijuudesta ja maailmoista, joita luomme.

Eura kutsuu seuraavana. Euran SANAT! -kirjallisuuspäivillä esiinnyn Tapio Koivukarin kanssa yhdessä lauantain kirjailijahaastatteluista. Tapahtumassa on paljon muutakin mielenkiintoista, kannattaa tulla paikan päälle! Lisää Sanoista Euran sivuilta.

Arvaatte varmaan -- eikä tässä vielä kaikki! Huhtikuu turnee päättyy komeasti Jyväskylään, jossa Lukutila-festivaali valtaa kaupungin. Osallistun perjantaina paneeliin ja pidän sen lisäksi luennon otsikolla "Unet, myytit ja kollektiivinen muisti fantasiakirjailijan työssä". Jännää!

Tässä vielä listattuna päivämäärät, paikat ja ajat:

keskiviikko 19.4. klo 18
Hotelli Tammer, Tampere

Sanat! -kirjallisuuspäivät
lauantai 22.4. klo 14
Kauttuan klubi, Kauttua (Eura)

perjantai 28.4.
klo 14.30 paneelikeskustelu
klo 17.30 luento "Unet, myytit ja kollektiivinen muisti fantasiakirjailijan työssä"
Veturitallit, Jyväskylä


Tervetuloa, kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy!


Ilahduin kun...

... sain viestiä, että sekä Noitahousut että Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin ovat päässeet Atorox-ehdokaslistalle.

Koko lista: 
Anu Korpinen: Noidan perintö (Kosmoskynä 1/16)
Artemis Kelosaari: Herhiläiskuningattaren siivet (Kosmoskynä 1/16)
Asta Leppä: Avain (Kosmoskynä 2/16)
Maarit Leijon: Musta ruhtinas (Portti 4/15)
Maiju Ihalainen: Itkevän taivaan temppeli (Portti 1/16)
Shimo Suntila: Flipperikuumetta Coloradossa (Portti 3/16)
Aleksi Kuutio: Solmuntekijä (Spin 1/16)
J. S. Meresmaa: Noitahousut (Marraskesi)
Maarit Leijon: Kirous (Spekulatiivinen Turku)
Henna Sinisalo: Viides tiedekunta (Spekulatiivinen Turku)
Shimo Suntila: Sharan henkäys (Tähtiviima)
Shimo Suntila: Steelen ruukki (Tähtiviima)
Katri Alatalo: Susiveli (Älä riko pintaa)
Katri Alatalo: Talviyön tarina (Älä riko pintaa)
Heikki Nevala: Metsän lapset (Kirotun kirjan vartija)
Shimo Suntila: Kirotun kirjan vartija (Kirotun kirjan vartija)
J. S. Meresmaa: Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin (Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita)
Mia Myllymäki: Wetterbergin isännät (Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita)
Taru Kumara-Moisio: Tuikkimisen alkeet (Steampunk! Silintereitä ja siipirattaita)
Erkka Leppänen: Borvarian lautturit (Kirotun maan ritari)

...postiluukusta tupsahti Finnish Weird #4, jossa olen mukana haastattelun ja novellin muodossa. Forever, as Always ilmestyi suomeksi Tähtivaeltajassa viime vuoden lopulla nimellä Ikuisesti niin kuin aina, ja nyt siis J. Robert Tupaselan kääntämänä englanniksi.

...kesällä päivänvalon näkevä antologia Never Stop -- Finnish Science Fiction and Fantasy Stories julkistettiin. Olen mukana steampunk-novellilla The Heart That Beats In a Dream (eli Unet jotka tekevät surulliseksi aamuisin).


Paljon mukavia asioita tapahtuu!


Mifongin lunastama

Ensi syksynä ilmestyy Mifonki-sarjan päätösosa, Mifongin lunastama. Tältä se sitten näyttää!

Tuntuu uskomattomalta, että aloitin tarinan kirjoittamisen kymmenen vuotta sitten. Matkalle on mahtunut monta yllätystä, iloa ja surua. Mifonkien matkassa olen kulkenut kirjailijanurani alkutaipaleen ja voi, millaisiin maisemiin se onkaan minut johdattanut!

Käsikirjoitus ei ole vielä valmis, ja hiljaisuuteni blogimaailmassa johtuukin isolta osin siitä. Kirjoittaminen on hidasta mutta ei raskasta. Tuntuu tärkeältä saada sanat ja tarina juuri oikein. Takana on pitkä matka Ardisin, Danten, Reun, Linnin, Fewrynnin, Ciaranin ja kumppanien seurassa. Edessä siintää hyvästit, mutta kuten kirjojen kohdalla on, ne ovat parhaat mahdolliset hyvästit: tarina ja hahmot eivät katoa mihinkään.

Ne ovat vain kannen raotuksen päässä.


Sumua, jäätä ja elävää kirjallisuutta

Takaisin Suomessa. Lunta, jäätä ja sumua. Miten outoa olikaan palata kotiin, joka ei ole ehtinyt kasvaa vielä kodiksi, keskelle muuttolaatikkokaaosta ja keskeneräisyyksiä. Keskelle unohduksia, koska uudessa kämpässä ei mikään ole siellä mihin olen tottunut -- enkä intensiivisen kirjoittamisretriitin jäljiltä muista, mihin mitäkin laitoin.

Vaan ei se mitään. Totutellaan, opetellaan. Jotain tuttuakin on, jokavuotista: EKF! Elävän kirjallisuuden festivaali pyörähtää käyntiin huomenna lauantaina, ja minut voi bongata Osuuskumman pöydän takaa myyntihommista.

Meiltä on ilmestynyt juuri parahiksi peräti kaksi uutta teosta, raapaleantologia Ajantakojat sekä kissanovelleja tarjoileva antologia Varjoisilta kujilta. Niitä kumpiakin on saatavilla paikan päältä. Antologiat myös esitellään Bertel-salissa esikoiskirjailija Christine Thorelin haastattelun yhteydessä klo 12.00 alkaen.

Tapahtuma on ilmainen, joten lämpimästi tervetuloa!


Hyvää tuulta

Tuulinen päivä on tuonut formulakisojen ulinan katolle, tyrskyt merelle ja simpukka-aarteita rantahietikolle. Töiden tekeminen sujuu myötätuulessa, ilon kautta. Käsikirjoitus edistyy hyvin, mutta sen lomassa on tullut tehtyä muitakin töitä, kuten käännösten tarkastamista, novellitaiton tarkastamista ja novellien toimittamista.

Parasta on kuitenkin valo, meri, kukkivat ja vehreät kasvit, vuoret ja pienet seikkailut paikoissa, joissa ei ole koskaan ennen käynyt. Kaukaiset asiat tuntuvat kaukaisilta, sisemmät lähemmiltä.

Ystävänpäiväksi palaan Suomeen, mutta vielä ei auta sitä arkea ajatella. Vielä on aikaa kirjoittaa omanlaisensa paratiisin keskellä. Vielä on aikaa nauttia siitä, mitä on nyt mutta kohta ei.

(c) J.S. Meresmaa